Isoisoäitini kuoltua perin häneltä vanhan puisen ompelulipaston sisältöineen. Yksi sen puisista lokeroista oli täynnä vanhoja, erilaisia, itsetehtyjä pitsejä. Innostuin niistä heti ja tiesin aikalailla samantien mihin haluan ne käyttää. Olin jo pitkään haaveillut pitsisestä mekosta, mutta koska inhoan nykypäivän tuotettuja, teollisia pitsejä (niitä joista alkaa ajan mittaan purkautumaan kuminauhan palasia) en ollut löytänyt mitään sopivaa. Nämä pitsinauhat olivat siis täydellisiä suunnitelmani toteuttamiseen.
Laiska kun olen, en jaksanut lähteä ompelemaan itse alusmekkoa vaan kuvittelin pääseväni helpommalla kun metsästän jonkun sopivan yksinkertaisen mekon kirpputorilta. Toisin kuitenkin kävi ja pari kertaa koluttuani kaikki kirpputorit läpi löytämättä mitään, luovuin hetkeksi suunnitelmasta ja jätin sen odottamaan parempaa hetkeä.
Yhtenä iltana (yönä) kun taas kukkuilin hereillä ja tuijotin netflixiä sängylläni satuin katsomaan kaappini ovea, jossa roikkui äitini vanha silkki yöpaita. Tuijotin sitä hetken kunnes minulle välähti! Miksen ollut sitä aikaisemmin tajunnut? En käytä yöpaitoja ja tuonkin olin säästänyt vain siksi, että voisin sitä joskus johonkin hyödyntää. Ja siinä se roikkui edelleen koskemattomana. Siinä keskellä yötä keskeytynkin äkkiä netflixin tuijottelun ja kävin kaivamassa ompelulipastosta pitsit esille. Yöpaita vaan mallinuken päälle ja aloin mallailemaan pitsejä sen päälle.
Myönnään olleeni väärässä kun aluksi kuvittelin homman olevan ihan piece of cake, mutta toisin kävi. Yöpaidan materiaali ja malli osoittautuivat haasteellisiksi hahmottaa pitsien menekkiä ja käyttäytymistä. En nyt enempää jaksaa jauhaa tutoksellisista ongelmista (tuskin ne edes ketään kiinnostvat), mutta sen sanon, että hankalaa oli ja kyllä tuon vääntämiseen aikaa sekä kirosanoja kului.
Alkuperäistä yöpaitaa päädyin vielä muokkaamaan lyhentämällä olkaimia ja helmaa, sekä hiukan kaventamalla. En kuitenkaan liika, jotta mekon saisi edelleen vaan vedettyä päälle ilman vetoketju-nappi virityksiä.
Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Etenkin kun omaan välilä viisivuotiaan hermot niin olen itsestänikin yllättynyt, että jaksoin pysyä huolellisena tämän kanssa. Halusin kuitenkin niin paljon kunnioittaa isoäidin muistoa, että halusin saada hyödynnettyä mahdolissimman hyvin ja kauniisti hänen tekemänsä pitsit ja tässä koen todellakin onnistuneeni.
Mikä parasta, mekkokokoelmani määrä karttui taas yhdellä "uudella" mekolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti