All you need is more dresses

Haudi!

Aiemmassa postauksessa jo vähän vihjailin, että seconhand löytöjä on tulossa lisää. En kuitenkaan halunnut näitä tulevia juttuja liittää samaan postaukseen, koska a: siitä olisi tullut liian pitkä b: en ollut ottanut niistä vielä kunnollisia kuvia. Lisäksi meikällä on oma pieni taka-ajatus näiden erottelussa, jota voisin ensin vähän avata enemmän.

Jos jotain olen oikeasti rakastanut koko tämän kahdenkymmenen vuoden ajan, mitä olen elänyt, niin mekkoja. Lapsenakin meni vuorotellen joko vanhemmillani tai minulla hermot sen vänkäämisen kanssa saanko laittaa jonkin hienon mekon tarhaan/pihan leikkeihin tai mihin tahansa, missä se olisi ollut mahdollisimman epäkäytännöllinen. Yleensä sitten tarhasta kotiin päästyäni kävin heti ensimmäisenä vaihtamassa vaatteet. Päälle saattoi päättyä ihan kaapistakin mekko tai hame, mutta ehdoton suosikkini näistä hulmuava helmaisista vaatekappaleista oli päälle erilaisista kankaista ja harsoista viritetty asu.

Hirveästi eivät ole ajat tuosta muuttuneet, paitsi nykyään ei (onneksi) tarvitse enää vääntää kättä siitä, mitä laitan aamulla päälleni. Vieläkin noita kankaita päälleni kiedon, mutta nyt osaan myös toteuttaa näistä asuista pysyviä vaatekappaleita. Se mikä kuitenkin on täysin ennallaan, on rakkaus mekkoihin.

Olen myös sitä mieltä, ettei mekkoja voi koskaan olla liikaa. Päätin tuossa silti joku aika sitten asettaa itselleni hiukan hassun tavoitteen. 

Siivoillessani kerran vaatekaappia, päätin huvikseni laskea kuinka monta mekkoa siellä sillä hetkellä oli (ei siis sisältänyt hameita, tunikoita tai pitkiä paitoja) ja sain lukumääräksi 32. Jos joillekkin on tuttu "Linnunradan käsikirja liftareille" -radiokuunnelma, niin tiedätte siihen pohjautuvan vitsin numerosta 42. Ja te joille tämä ei sano mitään, niin kyseissä kuunnelmassa väitetään perimmäisen kysymyksen vastauksen olevan 42. Se mikä se itse kysymys on, ei käy selville, mutta näin leikkimieleisesti itse päätin 42:n mekon olevan optimaalinen määrä itselleni. (Vastaus oman elämäni "perinmäiseen kysymykseen".)  Tämä siis tarkoittaa sitä, että sitten kun tuo luku on täysi ja haluan uuden mekon, minun on luovuttava toisesta. Tässä on taustalla myös ajatus "täydellisen" mekkorekillisen hankkimisesta. Se mitä kaikkea se sisältää, ei ole varmaa vielä minulle itsellenikään, mutta nyt aion kuitenkin esitellä teille nämä pari uutukaista, jotka liittyivät tähän "mekkokokoelmaani".

Tämä kultainen, pitkähihainen, 70-luvulta pärisin oleva mekko on tosiaan se, minkä haalin vielä mukaan itselleni Doris & Dukesta. Olin nähnyt sen aikisemmin jo joskus viime syksynä siellä mallinuken päällä, mutta silloin tyydyin vain ihastelemaan. Tällä kerralla liikkeessä pyöriessäni yritin jopa metsästää tätä, mutta kun en millään meinannut yhdessäkään rekissä sitä nähdä, luovutin ja myönsin tappioni. Kuitenkin siinä kassalla löytmääni laukkua maksettaessa näin kassan vieressä olevalla rekillä pilkottavan jotain kultiasta. Kysyin myyjältä oliko se se sama mekko, joka oli ollut mallinuken päällä. Vastaus oli kielteinen, mutta mekko oli silti vielä olemassa. Se oli vain nostettu syrjään ja sainkin sen sitten itselleni kokeiltavaksi. En kuitenkaan ajatellut sitä silloin ostaa, halusin nyt vain nähdä miltä tuo mekko näyttäsi päälläni kun olin sitä jo jonkin aikaa mielessäni ihastellut. Yllättäen kyllä mekko sopi kuin hansikas ja näyttikin päällä aivan täydelliseltä. Se riipaisi aika pahasti.

Myyjä oli kuitenkin aivan ihana ja lupasi myydä sen minulle puoleen hintaan, koska olin kuulemaa katsonut sitä niin hartaasti päälläni.

Nyt tämä ihana erikoisuus onkin minun. Mitä oudompi vaate on, sitä todennäköisemmin minä tykkään siitä.

Tämä riemukkaan keltainen, Topshopin mekko onkin löytö UFF:ista. En yleisesti tykkää kannattaa UFF:ia siitä johtuvien hämärien seikkojen takia paitsi euron päivillä. Nyt tein poikkeuksen, kun vietin muutaman päivän Helsingissä ja yhtenä päivänä tekemisen puutteen takia päätin vain lähteä käymään eri paikoissa, joissa ei Rollossa pysty käymään. Vakaasti olin kyllä muka mielestäni päättäänyt, UFF:ia kierellessäni, että mitään en sieltä osta. Ja pitkään olinkin löytämättä mitään kovinkaan kiintoistaa kunnes sitten niin.. Omituinen leikkaus, peek a boo reikä vatsalle ja kirkas väri eli kaikin tavoin uniikin näköinen mekko löytyi. Miten olisin voinut ohittaa tämän? Bonuksena vielä tuosta aukosta näkyy sopivasti rintakehässäni oleva tatuointi, mikä ei yleensä muuten vaatteiden kanssa näy. Aivan täydellinen mekko kesäksi (sitten kun se oikea kesä vielä tulisi.) Joten sekin on nyt minun

I live inside the mess but I love to be here

It's old to you, but it's new for me

Haudi hou!
Hetki tässä ehti vierähtää kun olin viikon lomailemassa etelässä (tyhjentämässä porukoiden jääkaappia) ja jussia viettelemässä Lappeenrannassa. Minilomastani en jauha sen enempää kuin, että oli jees päästä nyt varmaan ainoan kerran koko kesänä moikkaamaan tuttuja ja hullua sukua tuolla etelämmässä.
Se mistä tulin tänään jauhamaan liittyy kyllä vahvasti meikän etelän reissuun. Tapojeni mukaan, en lähtenyt takaisin pohjolaan ilman kotiin viemisiä, mutta tällä kertaa matkalaukkuun pakkautui mukaan muutakin kuin vain ruokaa.
Aika hyvin lähimmäiseni jo tietävätkin innostukseni vanhoihin esineisiin sekä vintageen. Näin ollen saankin vähän väliä kyselyäporukoilta ja isovanhemmilta haluaisinko itselleni milloin mitäkin tavaraa. Esimerkkinä nyt vaikka tällä hetkellä käytössäni oleva Arabian palapeli-astiasto, mikä on 60-luvulta sekä maamoni vanha hääpuku 50-luvulta.
Tällä kertaa isovanhempani halusivat taas muistaa minua jollain. Nyt kun olen heidän mielestään "aito lapin tyttö" halusivat he antaa minulle muutaman esineen, joita ovat muinoin lapin reissuillaan hankkineet matkamuistoiksi.
Itse en niinkään piittaa mistään "hyllykoristeista" (ne hyllyt on muutenkin jo aivan liian täynnä kaikkea rojua), mutta näin kauniiden esineiden vastaanottamisesta kieltäytyminen ei tullut kuuloonkaan. Kaiki esineet ovat siis käsin koristeltuja ja poronluusta veistettyjä. Pari niistä olikin niin huikeita, että halusin ne saada itselleni jollain tavalla käyttöön.
Toinen niistä on kirjeveitsi. Meikälle ei kuitenkaan tule enää melkein ollenkaan kirjeita ja kaikki laskutkin tulevat sähköisesti niin eipä tuolle mitään oikeata käyttöä olisi ollut. Keksinkin hiukan tuunata sitä laittamalla veitsessä valmiina olleeseen reikään korvakorukoukun. Näin veitsestä tulikin helposti ja nopeasti uniikki ja näyttävä korvakoru. Sopii muuten aika hyvin yhteen meikällä korvissa olevien venytysten kanssa. Tuo mukanaan soppelia etnistä vibaa.

Korulinjalla jatkoin toisenkin esineen kanssa. Siistein näistä kaikista esineistä oli hyvin taidokkaasti a koristeellisesti tehty morsian lusikka. Noita on ilmeisesti aikoinaan (tai mistä minä tiedän vaikka nykyäänkin) sulhot valmistaneet morsmaikuilleen lahjoiksi. Itse nyt en vielä (varmaan ikinä) naimisiin ole menossa, mutta se ei tarkoita, ettenkö lahjaa arvostaisi. Lusikka itsessään oli minusta jo valmis koruksi, joten kotona päädyin lisäämään siihen sopivan ketjun ja nyt voinkin mennä kaupngille esittämään lappilaista morsiota.
Minusta kaikissa näissä vanhoissa esineissä kiehtoo eniten niiden tarinat (sitten heti ulkonäön jälkeen) ja näidenkin kohdalla minusta on hauskaa se, että kuinka ne vuosien jälkeen ovat minun mukanani palanneet takaisin alkuperäisille seuduilleen. (No ei ihan, pohjoisemmasta ne on, mutta melkein on melkein.) Verrattaen vielä nykypäivän poronsarvi-turisti-krääsä-koruihin nämä ovat minusta oikeastikkin hienoja matkamuistoesineitä ja nyt toki minullekkin muistoesineitä niiden antajista.

Lahjoista päästäänkin melkein sulavasti seuraavaan tapaukseen. Kuten jo aimmassa kirjoituksessani kerroin, etten malta odottaa pääseväni taas käymään Porvoossa olevaan Doris&Duke seconhandiin, oli minun tällä reisulla aivan pakko käydä siellä. Tälläkään kertaa en joutunut pettymään vaikka aluksi pyörin liikettä ympäriinsä kuin pieru nahkahousuissa löytämättä mitään kovinkaan mielenkiintoista. Oltiinkin jo lähdössä kun silmiini osui hiukan rekkien takana piilossa ollut laukku. Eilä mikä tahansa laukku, vaan sydämeni hurjasti pamppailemaan saanut valkoinen, vintage käsilaukku. (Tosiaan minä en hirveästi yleensä laukuista innostu) Kahta kertaa en varmaan edes ehtinyt miettiä, kun totesin, että minä todella haluan sen. Värimaailma oli minulle aivan täydellinen ja se oli muutamaa tahraa lukuunottamatta huippukunnossa. Myyjäkin totesi ettei ollut edes ehtinyt puhdistaa sitä kun se oli vasta tullut ja antoikin samasta syystä alennusta.

Minun onnekseni helluni vielä suostui maksamaan sen "koska ei ollut ikinä ostanut minulle mitään lahjaa" ja ehtona, että meikä maksaa seuraavan kerran ulkona syömiset. Tässä tilanteessa oli hyvin helppo sanoa: SOVITTU!

Laukku ei itseasiassa ollut ainokainen löytö samaisesta paikasta. Nimittäin juuri ennen maksamista onnistuin bongaamaan yhden toisenkin jutun, mutta siitä lisää vähän myöhemmin ;)

Edit: Jouduin kirjoittamaan tämän tekstin kahdesti, koska ensimmäisen blogger hävitti. Niinpä tästä viimeistä jäi uupumaan (kaiken kyrsiintymyisen ja turhaantumisen aiheuttmasta lahopäisyydestä johtuen) Se hienoin juttu, minkä mukaani sain. 

Niinkuin aiemmin kerroin, olin ajatellut ostaa oman kameran itselleni kesällä, mutta yllätys olikin suuri kun vanhempani olivatkin päättäneet tästä tietämättä hankkia minulle kameran "palkinnoksi ahkeruudestani". Ette voi kuvitellakkaan kuinka iloisesti yllätyin tästä lahjasta. En todellakaan olisi odottanut, että vanhemmat mulle enää näinä ikävuosina (kun eivät ole ennenkään) mitään näin arvokasta lahjaa hankkisivat. Itse kameran suhteen päädyttiin siihen samaan lopputulokseen, mitä olin itsekkin miettinyt. Eli vanhempani "lunastaisivat" minulle siskoni vanhan Canonin eos 40D:n, mikä oli muutenkin myynnissä ja, jonka olin jo itselleni varannut ostaakseni sen. Bonuksena tähän päälle vielä tuli käytetty 250mm objektiivi sekä uusi 50mm objektiivi 1.8 aukolla (joka tuli tänään postissa!). Odotan nyt kyllä innolla, etä pääsen kunnolla tutustumaan tuohon vehkeeseen ja opettelemaan sillä kuvaamista. En kuitenkaan halunnut järkkäriä siksi, että saisin "helposti hienoja kuvia" vaan ihan oikeasti perehtyä erilaisten aukkojen, valotusaikojen, tarkennusten ym. tuomiin mahdollisuuksiin.

Olen kyllä nyt kuin lapsi jouluna into piukeena ennen joulupukin tuloa näistä kaikista "lahjuksista".

mutta nyt

Ciao!

Sleepless nights

Yötön yö takaa huonot yöunet ja hienoja hetkiä netflixin parissa

Noni, hyvää yötä!

DIY: White laced dress

Isoisoäitini kuoltua perin häneltä vanhan puisen ompelulipaston sisältöineen. Yksi sen puisista lokeroista oli täynnä vanhoja, erilaisia, itsetehtyjä pitsejä. Innostuin niistä heti ja tiesin aikalailla samantien mihin haluan ne käyttää. Olin jo pitkään haaveillut pitsisestä mekosta, mutta koska inhoan nykypäivän tuotettuja, teollisia pitsejä (niitä joista alkaa ajan mittaan purkautumaan kuminauhan palasia) en ollut löytänyt mitään sopivaa.  Nämä pitsinauhat olivat siis täydellisiä suunnitelmani toteuttamiseen.

Laiska kun olen, en jaksanut lähteä ompelemaan itse alusmekkoa vaan kuvittelin pääseväni helpommalla kun metsästän jonkun sopivan yksinkertaisen mekon kirpputorilta. Toisin kuitenkin kävi ja pari kertaa koluttuani kaikki kirpputorit läpi löytämättä mitään, luovuin hetkeksi suunnitelmasta ja jätin sen odottamaan parempaa hetkeä. 

 Yhtenä iltana (yönä) kun taas kukkuilin hereillä ja tuijotin netflixiä sängylläni satuin katsomaan kaappini ovea, jossa roikkui äitini vanha silkki yöpaita. Tuijotin sitä hetken kunnes minulle välähti! Miksen ollut sitä aikaisemmin tajunnut? En käytä yöpaitoja ja tuonkin olin säästänyt vain siksi, että voisin sitä joskus johonkin hyödyntää. Ja siinä se roikkui edelleen koskemattomana. Siinä keskellä yötä keskeytynkin äkkiä netflixin tuijottelun ja kävin kaivamassa ompelulipastosta pitsit esille. Yöpaita vaan mallinuken päälle ja aloin mallailemaan pitsejä sen päälle.

Myönnään olleeni väärässä kun aluksi kuvittelin homman olevan ihan piece of cake, mutta toisin kävi. Yöpaidan materiaali ja malli osoittautuivat haasteellisiksi hahmottaa pitsien menekkiä ja käyttäytymistä. En nyt enempää jaksaa jauhaa tutoksellisista ongelmista (tuskin ne edes ketään kiinnostvat), mutta sen sanon, että hankalaa oli ja kyllä tuon vääntämiseen aikaa sekä kirosanoja kului.

Alkuperäistä yöpaitaa päädyin vielä muokkaamaan lyhentämällä olkaimia ja helmaa, sekä hiukan kaventamalla. En kuitenkaan liika, jotta mekon saisi edelleen vaan vedettyä päälle ilman vetoketju-nappi virityksiä.

Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Etenkin kun omaan välilä viisivuotiaan hermot niin olen itsestänikin yllättynyt, että jaksoin pysyä huolellisena tämän kanssa. Halusin kuitenkin niin paljon kunnioittaa isoäidin muistoa, että halusin saada hyödynnettyä mahdolissimman hyvin ja kauniisti hänen tekemänsä pitsit ja tässä koen todellakin onnistuneeni.

Mikä parasta, mekkokokoelmani määrä karttui taas yhdellä "uudella" mekolla!

Hellettä, sushia ja kaksoiskuvia

Leppoisaa kuunnella ulkona tällä hetkellä jyrisvää ukkosta kun on koko viikon saanu hikoilla, käristellä ihoaan ja nauttia ulkona paahtavasta auringosta.

Pienen onnenkantamoisen takia olen saanut viettää kesälomaa tämän alku kesän, ensi viikolla sitten alkaa duunin painaminen, mutta onneksi väliin osuu vielä loma juhannusviikko. Woop!

Tämä viikko on ollut kyllä ihan huisin mahtava: aurinkoa, kalastusta, patikointia, kaupunkia, aurinkoa, sisko-laatuaikaa, terasseja, rakkoja jaloissa ja vielä vähän aurinkoa.

Antaa kuvien nyt kuitenkin puhua puolestaan!

Meidän kämpän parveke on paras mesta aamuisin, kahdeksasta asti siihen paistaa suoraan aurinko. Lisäksi roudattiin siihen kämppiksen kanssa pari viikkoa sitten vintiltä löytynyt sohva. Parasta!

Sis'! Ollaan ilmeisesti hämmentävänkin samannäköisiä, koska tuntemattomatkin saattaa tunnistaa meidät sisaruksiksi.

Taken and edited by my sister  Silja

Taken and edited by my sister  Silja

Taken and edited by my sister  Silja

Taken and edited by my sister  Silja

Taken and edited by my sister  Silja

Taken and edited by my sister  Silja

Taken and edited by my sister  Silja

Taken and edited by my sister  Silja

Kauppayhtiö <3 Rovaniemen yksi parhaimmista terasseista

Loppuun vielä kuva tämän päivän kirpputori löydöstäni. Pitkään on meikän pitänyt hankkia espresso pannu ja nyt sellainen lähti mukaan Varastotien kirpputorilta 2,5 eurolla!

Iski kyllä pieni kamera kateus kun testailin siskon uutta kameraa ja kun nyt vertailen niitä näihin omiin kuviin. Melkein hävettää postata näitä kuvia rinnan, mutta noh minkäs teet. Saattapi kuitenkin olla, että kesän hommien jälkeen teen pienen sijoituksen ja hankin elämäni ensimmäisen kameran. Kyllä, ensimmäisen!

Mutta nyt mä painun takaisin aurinkoon! (ehti sopivasti tätä kirjoittaesa sää muuttumaan :D)

Adios!