Mutta sitten päivän aiheeseen. Viikon nyt maattuani ja hiukan virkistyttyäni päätin vihdoinkin kokata itselleni uuden "hiuslakan". Tähän asti olen ollut pelkän sokeriveden uskollinen käyttäjä ja kiinnitänyt sillä kiharat, nutturat ja kaiken mahdollisen, mutta nyt löysin pari uutta reseptiä joita ajattelin kokeilla. Nämäkin ovat kuitenkin täysin kemikaalittomia, lunnollisia ja alkoholi vapaita. Tapani mukaan siis en nyt noudata suoraan netistä löytämääni ohjetta vaan yhdistelen ja kokeilen mikä toimisi parhaiten. Tämän päiväinen keitokseni on seuraavanlainen:
Kotitekoiseen hairsprayhyn tarvitset:
5dl tislattua vettä
4 tls sokeria
Yhden ainokaisen appelssiinin (vaaleveriköille parempi on sitruuna)
6-8 tippaa eteeristä öljyä
Ensimmäinen askel on appelssiinin viipalointi ja kuorien poistaminen. Viipaleet ja tislattu vesi laitetaan yhdessä pieneen kattilaan ja annetaan seoksen lämmetä rauhassa (ei kiehua) hellan puoli teholla. Seoksen annetaan höyrystyä niin pitkään, että puolet nesteestä on haihtunut.
Tämän jälkeen seoks kaadetaan siivilän/harson/suodatinpaperin läpi niin, että suurimmat sattumat saadaan pois. Tässä vaiheessa on hyvä lisätä sokeri, sillä se sekoittuu paremmin lämpimän veteen, sen jälkeen seoksen on kuitenkin hyvä antaa jäähtyä rauhassa. (Itse tässä välissä etsin sopivan tyhjän spraypullon ja puhdistin sen odottamaan uutta sisältöä.)
Nesteen jäähdyttyä mukaan lisätään oman maun mukaan eteeristä öljyä, laventeli- ja sitrusöljyt sopivat tähän oikein passelisti.
Sitten spray onkin valmis käyttöön kokeiltavaksi!
Oma kuontaloni koki parturisen käsittelyn tuossa eilen ja päätinkin kokeilla, saisinko tähän polkkaan lisättyä volyymiä tämän suihkeen avulla. Ylhäällä siis ihan plane letti ja alhaalla lopputulos sprayn ja pienen föönauksen jälkeen!
Lopputulos ainakin vaikuttaa hyvin toimivalta. Sokeriveteen verrattuna tämä seos on paljon hienojakoisempaa, eikä jämähdä hiuksiin samalla tavalla ja kyllä tämä tukka ihan muotonsa tuntuu pitävän kuitenkin. Muuhun muotoiluun ja kiharoihin en tätä ehtiny vielä kokeilla, mutta palailen siihen myöhemmin kun jaksan tätä reuhkaani alkaa enemmän taas laittelemaan.
Adios!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti