torstai 28. elokuuta 2014

Puff it up with DIY hairspray

Terveisiä basillikammiosta. Viimeisen viikon olen (taas) maannut sitkeästi vain punkassani ja ympäröinyt itseni nenäliinoilla, kuumemittarilla ja tunkenut itseni täyteen nenäsumutetta, buranaa ja mustaviinimarjamehua. Unohtamatta taukoamatta pyörinyttä netflixiä. Äitinikin jo vitsaili, että  voisin melkeen jo kirjoittaa koulujen alkamis viikon kohdalle kalenteriini: kipeänä. Tähän tiettyyn aikaan sairastaminen on minulle jo nimittäin traditio.

Mutta sitten päivän aiheeseen. Viikon nyt maattuani ja hiukan virkistyttyäni päätin vihdoinkin kokata itselleni uuden "hiuslakan". Tähän asti olen ollut pelkän sokeriveden uskollinen käyttäjä ja kiinnitänyt sillä kiharat, nutturat ja kaiken mahdollisen, mutta nyt löysin pari uutta reseptiä joita ajattelin kokeilla. Nämäkin ovat kuitenkin täysin kemikaalittomia, lunnollisia ja alkoholi vapaita. Tapani mukaan siis en nyt noudata suoraan netistä löytämääni ohjetta vaan yhdistelen ja kokeilen mikä toimisi parhaiten. Tämän päiväinen keitokseni on seuraavanlainen:


Kotitekoiseen hairsprayhyn tarvitset:

5dl tislattua vettä
4 tls sokeria
Yhden ainokaisen appelssiinin (vaaleveriköille parempi on sitruuna)
6-8 tippaa eteeristä öljyä

Ensimmäinen askel on appelssiinin viipalointi ja kuorien poistaminen. Viipaleet ja tislattu vesi laitetaan yhdessä pieneen kattilaan ja annetaan seoksen lämmetä rauhassa (ei kiehua) hellan puoli teholla. Seoksen annetaan höyrystyä niin pitkään, että puolet nesteestä on haihtunut.
Tämän jälkeen seoks kaadetaan siivilän/harson/suodatinpaperin läpi niin, että suurimmat sattumat saadaan pois. Tässä vaiheessa on hyvä lisätä sokeri, sillä se sekoittuu paremmin lämpimän veteen, sen jälkeen seoksen on kuitenkin hyvä antaa jäähtyä rauhassa. (Itse tässä välissä etsin sopivan tyhjän spraypullon ja puhdistin sen odottamaan uutta sisältöä.)
Nesteen jäähdyttyä mukaan lisätään oman maun mukaan eteeristä öljyä, laventeli- ja sitrusöljyt sopivat tähän oikein passelisti. 

Sitten spray onkin valmis käyttöön kokeiltavaksi!



Oma kuontaloni koki parturisen käsittelyn tuossa eilen ja päätinkin kokeilla, saisinko tähän polkkaan lisättyä volyymiä tämän suihkeen avulla. Ylhäällä siis ihan plane letti ja alhaalla lopputulos sprayn ja pienen föönauksen jälkeen!

Lopputulos ainakin vaikuttaa hyvin toimivalta. Sokeriveteen verrattuna tämä seos on paljon hienojakoisempaa, eikä jämähdä hiuksiin samalla tavalla ja kyllä tämä tukka ihan muotonsa tuntuu pitävän kuitenkin. Muuhun muotoiluun ja kiharoihin en tätä ehtiny vielä kokeilla, mutta palailen siihen myöhemmin kun jaksan tätä reuhkaani alkaa enemmän taas laittelemaan.

Adios!

maanantai 18. elokuuta 2014

Rowaniemen Wanhat Markkinat: Luna secondhand shop fashion show

Rillumarei ja hei hei! Terveisiä Rovaniemen wanhoilta markkinoilta, joihin itse kannoin oman korteni kekoon esiinymällä muiden burleski ryhmäläistemme kanssa fiftarihenkisessä muotinäytöksessä. Esiteltävänä oli kasa aivan ihania 50-luvun henkisiä mekkoja paikallisesta Luna secondhand shopista, joista pari ajo kuolailen omaan kaappiini...
Aluksi kuitenkin touhu jo hetken tuntui kohdallani, ettei siitä tulisi mitään kaikkien aikataulu sekaannusten, parin vaihtumisen ja muiden kiireiden takia. Lopulta kuitenkin oltiin sitä mieltä uuden parin kanssa, että hitot, nyt vaan mennään ja vedetään tunteella sekä asenteella ja ofc, rautaisella ammattitaidolla homma läpi.
Kun se jännitys sitten laukesi, ei voinut muuta kuin hymyillä ja nauraa. Olihan tuo kuitenkin taas yksi opettavainen kokemus: kuinka improvisoida kävelyä, keikistelyä ja helmojen huiskutusta puolentoista minuutin ajan.

Edit: Sain näytöksesta lisää kuvia toiselta kuvaajalta, joten liitän ne nyt tähän mukaan myös. 

Kuva: Noora Oso

Kuva: Jenna Oivakumpu


Kuva: Jenna Oivakumpu


Kuva: Noora Oso

Kuva: Jenna Oivakumpu

Kuva: Noora Oso

Kuva: Noora Oso

Kuva: Jenna Oivakumpu

Kiitokset vielä mein tytyille ja etenkin ihanalle parilleni <3
Kuva: Jenna Oivakumpu



Kuvat:
Taken by Jenna Oivakumpu ja Noora Oso


Edited by me


Ja vielä kerran: rillumarei ja hei hei!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Pin-up overdose


Sain ihanan outolintusen, Miss Magpien (no okei oikea nimi on Eeva) kyläilemaan luokseni viikonlopun ajaksi etelän hämöristä. Viimeinen yhteinen aika päätettiin kuluttaa pynttäytymällä parhaimpiimpe ja pitämällä pienet kuvaus sessiot Kauppayhtiön nurkilla. Luvassa siis kuvapläjäys ja yliannostus pin-uppia, olkaa hyvät!


























Aina ei ole helppoa kun "tuulikone" ei toimi luotettavasti.






Sitten vielä loppukevennys








Kuvista kiitos rakkaalle Eeva Snyggille <3




torstai 14. elokuuta 2014

I don't know where you're going, but i'm going to thrift shop

Niin. Rovaniemen kirpputorit on mulle kuin toinen koti. Ja nyt on sitten taas tultu tehtyä muutama uusi löytö, jopa ihan tarpeellisia sellaisia. Mutta ei sitä aina itselleen mahda mitään kun tulee: "iik, tää on niin ihana, pakko saada" - fiilis niin silloinhan se on pakko saada. (Kerrankin kun sattuu olemaan muutama ylimääräinen eurokin tilillä.)

Tässä nyt kuitenkin näitä:







Hiuskoriste 3€ - Tuhat tori
Se vaan oli niin söpö - ja halpa 
(ja vaikka onkin"uusi" niin sopii kyllä oikein passelisti meikän vintage fiilistelyihin)


Muumi aiheinen kahvipurkki 5€ - Tuhat tori
Metallista kahvipurkkia olen ikeasti metsästänyt jo pitkään, mutta pihinä akkana en ole halunnut ostaa uutta (tiedän ne on ihan hirrrmu kalliita) ja vähän oli taka-ajatuksenakin löytää joku hieno retropurkki. Noh, kaikki tähän asti sitten vastaan tulleista on ollu joko liian huonossa kunnossa tai niin tylsiä, etten ole halunnut ostaa. Mutta muumit on just best!


Topshopin kiilakorkokengät 15€ - Tuhat tori
Mun on varmaan turha edes yrittää selittää mitään...


Viuhka 5€ - Luna second hand
Mitään käryä ei ole, minkälainen on tämän viuhkan tausta ja onko se kuinka pilipali krääsää vai ei. Omaa esteettistä silmää se joka tapauksessa miellytti sen verran, että halusin sen koristamaan huonettani. 


Toppi 8€ - Tuhat tori
If it's odd, I want it


Pradon persialainen villamatto 22€ - Varastotien kirpputori
Kyllä sitä ainakin kerran elämässään pitää kunnon villamatto ostaa. Etenkin silloin kun on pyörällä liikenteessä ja silmiin vaan sattuu osumaan helvetin halpa ja iso matto. Eikä mitään huoneen mittoja kannata jäädä pohtimaan, hyvä se on arvioida ihan silmämääräisestikkin. Että niin....









keskiviikko 6. elokuuta 2014

Places like this

Hyvät ideat alkavat terassilta


Pieni matka Rovaniemen keskustasta on paikka nimeltä Arktikumin ranta. Se on paikka missä pääse parhaiten nauttimaan tämän kylän iltaauringosta ja hyvällä tuurilla (lue taidolla) joesta nousee kalaakin. This place is pure perfection.