Tatuointitarinoita

Tämä kuva on varmaan teille joillekkin jo tuttu facebookista, instagramista tai sit ootte nähny tämän ihan livenäkin. Syy kuitenkin tämän repostaamiselle on nyt nro. yksi: kävin keskiviikkona kasvattamassa tatuointieni määrää yhdellä ja tästä seuraa nro. kaksi eli se, että tuosta inspiroituneena ajattelin avata ajatuksiani tatuoinnestani ja niiden merkityksestä mulle. Koska ainakin tuosta uusimmasta on muutamat jo kyselly, että mistä ihmeestä oon saanu inspiksen ottaa sellasen tatuoinnin.

Aloitetaan nyt kuitenkin tuosta ylemmästä tai ehkä jopa vielä vähän syvemmältä, mun ajatuksista yleensäkkin tatuoinneista. 

Tiedä sitten mistä mun mielensisäisestä twististä johtuen, oon aina pitäny hyviä ja hienosti tehtyjä tatuointeja kauniina ja vuosia jo ennen täysi-ikäistymistä haaveilin ottavani tatuointeja. (Äitini nimittää tätä identiteettikriisiksi, jotkut idiotismiksi, minä taas nään vaan puhdasta taidetta, jonka kanvaasina toimii ihmisen iho.) Tatuoiminen on kuitenkin iänikuisen vanha menetelmä joissakin kulttuureissa koristautua ja koenkin sen vain yhtenä ehostautumisen keinona, siinä missä hiustenvärjäyksenkin. Tosin, like we all know, tatuoinnithan tosiaan ovat piiiiikkasen pysyvämpiä kuin hiusvärit. Siksi mulle on myös henkilökohtaisesti tärkeää, että jokainen tatuointi, jonka otan on mulle myös jollain tavalla merkityksellinen ja että se on mun esteettisen silmään kaunis. (Ja mielellään myös hommansa osaavan ihmisen tekemä.)

Tästä, sitten pääsenkin melkein näppärästi tuohon toisen olkapääni ja osan selästäni peittävään mustepläjäykseen. Lyhyesti sanottuna, se on tatuointi, jonka tarkoitus on juhlistaa elämää, juuri minun omaa elämääni. Kellossa oleva aika on oma syntymäaikani. Narsissit ovat kevään kukkasia ja hämmästyttekö jos kerron olevani kevään lapsi? Ruusujen sininen värikään ei ole vain päähänpisto tai esteettinen piirre, silläkin on ihan tarkoitus. (Okei ne näyttää myös kivalta oranssien narsissien kanssa.) Pääsyy kuitenkin sinisiin ruusuihin on, että halusin tatuointini kuvastavan myös kylmyyttä, talvea - aikaa jolloin luonto on hetken kuollut, mutta jonka jälkeen koittaa aina uudestaan uudelleensyntyminen ja kevät.

Alkuperäinen idea tälle kuvalle syntyi jo vuosia sitten, mutta syyt miksi halusin ottaa tämän tatuoinnin  juuri tälläisenä, juuri nyt, liittyvät hyvin vahvasti viime kevään tapahtumiin. 

Ensimmäiseksi meikäläisen elämänsuunnitelmat meinasivat kusahtaa totaallisesti, kun kaaduin juna-aseman rappuset alas. Tämän seurauksena jouduin viettämään kuukauden vuodepotilaana, eikä voinut muuta kuin antaa ajan näyttää tulenko koskaan toipumaan täysin. Silloin sitä tuli tajuttua, millainen onni  mulla on käynyt kun olen hengissä ja millainen lahja elämä on. Edellämainitusta syystä meinasi myös jäädä meikäläisen lakkiaisten juhliminenkin. Saman kuukauden aikana nimittäin oli kevään viimeisimpiä kirjoituksia, mukaanlukien äikän essee, josta loppujenlopuksi riippui täysin tämän tytön lakinsaanti. Olotilasta huolimatta sain kuitenkin senkin vedettyä kunnialla läpi ja kesän alussa  painoin ylpeänä (vihdoin ja viimein) lakin päähäni.

Vaikka jo pelkästään kirjoituksista läpi pääseminen tuntui jo tuon kevään suurimmalta saavutukselta oli paras kuitenkin vielä tulossa. Se oli tieto siitä, että olin saanut opiskelupaikan Lapin yliopiston vaatetussuunnittelun linjalta.

Näistä kolmesta syystä päätin sitten lopulta marssia tatuointistudiolle hakkauttamaan kuvan, joka muistuttaisi mua ikuisesti olemaan onnellinen elämästä ja siitä, että unelmat on saavutettavissa vaikeista olosuhteista huolimatta.

Mutta nyt tähän uusimapaan "kuvaani" eli tekstinpätkään, joka kiertää etupuolelta mun rintakehää.

Se sanoo: All the world is made of faith and trust and pixie dust

Osalle teksti saattaa olla jo tuttu, koska sehän on peräisin Peter Panista. Vaikka se aivan ihana elokuva onkin, ei tällä tatuoinnilla ole mitään tekemistä ylenpalttisen fanituksen kanssa. Tämän tekstin tatuoimista olin jo jonkin aikaa miettinyt, mutta Rovaniemelle muuton jälkeen se tuntui enemmän kuin ajankohtaiselta. Minulle tuossa lauseessa kieteytyy vaan niin monta asiaa yhtäaikaisesti. (Juu etenkin keijupölyn ripotteleminen on mulle hyvin henkilökohtaisen tärkeää.)
No ei vaan, ehkä päälimmäisenä tuo lause kuvastaa mulle kaikkea sitä minkä avulla elämässä pääsee eteenpäin ja pystyy kurkottamaan haaveisiinsa ja unelmiinsa. Yhtäaikaisesti pitää uskoa ja luottaa itseensä ja kykyihinsä sekä ympärilläsi olevaan maailmaan, mutta kuitenkin jokaisessa hetkessä on myös omaa taianomaisuuttaan.
En olisi päässyt opiskelemaan Rovaniemelle vaatetussuunnittelua jos en olisi uskonut omiin kykyihini, uskaltanut seurata haaveitani ja sen seurauksena muuttaa myös pois tutuilta seuduilta. Tähän vielä ripaus päälle tuota keijupölyä eli toisin sanoen helvetin hyvää tuuria ja pöytä onkin sitten katettu.
Muoto ja paikka oli myös harkittu ratakaisu. Lauseen runomaiduusen takia halusin sen rakenteesta vähän erilaisemman korostamaan sen runomaisuutta. Koska tykkään myös muutenkin tatuointien sommittelusta kehoon vartalon luonnollisia muotoja noudattaen, tuintui hauskalta idealta sijoittaa teksti rintojeni alle myötäilemään niiden kaaria. (Tuo myös kivaa naisellista vibaa.)

Tältä tuo näyttää "oikeanlaisen" paidan kanssa:

joo on hyvää pikselimössöä, mut eiköhän nyt idea kuitenkin välity

Eli molemmissa tatuoinneissa myös tämäkin seikka on mulle tärkeä, saan ne peittettyä tai näkyviin jos niin haluan. Harvemmin kyllä varmaan tuo vatsapiissi tulee näkemään päivänpaloa, mutta se nyt ei olekkaan se tärkein seikka, vaan mitä se muistuttaa mulle sieltä vaatteiden altakin. (Joo se kuiskuttelee välillä mulle sieltä.)

Mutta tässä nyt alkaa olla jo sen verran lätinää kasassa, että tähän on ehkä hyvä lopettaa (lisäks oon kirjottanu tätä postausta jo viime viikosta asti enkä oo meinannu saada millään valmiiks, niin voisin VIHDOIN lopettaa tän).

Paitsi niin tää piti vielä sanoa:

Ei mua ei yhtään kiinnosta se miltä nää tatuoinnit näyttää sillon kun oon ryppynen ja painovoima on tehny tehtävänsä. Tuskin enää sillon muutenkaan olen niin hehkeässä kunnossa, että jos mä oikeasti ulkonäköäni murehdin 80 leidinä, niin tatuointien ulkonäkö tuskin on sillon mun murheista suurin.

Edit. Ihan melkeen meinas jäädä uupumaan tästä tärkeimmät eli tekijät!
Ensimmäisen kuvan alkuperäisesta suunnitelmasta kiitokset ja kunnia ystävälleni Tuomolle ja lopullisesta toteutuksesta Leandro Rossille. Toisen kuvan toteutuksesta vastasi ironbeard tattoon Erika!

Puss ja hyvää yötä.