Tässä minun mielipiteeni.
Hetkeen en oo kyllä kieriskelly samalla tavalla lattialla nauraen kuin lukiessani tuon heteromarssin järjestäjän haastattelua. Täysin riippumatta omasta seksuaalisesta suuntaamuksestani toivon, että tälläiset aivopierut voisi oikeasti jäädä vähemälle. Mun puolesta heterotkin voi ihan rauhassa järjestää kulkueitaan jos siltä tuntuu. Mutta siis voi hyvä isä jos argumentit on sitä luokkaa mi tähän asti on saanu kuulla niin en voi tuntea muuta kuin syvää huvittuneisuutta.
Määritelmää normaalille ei oikeasti ole olemassakaan. On vain ihmisiä, joista et voi löytää kahta samanlaista. Minä tykkään kahvista, sinä et ja se keissi olikin sitten siinä.
Ja tämä on niitä keskustelun aiheita mihin tarvitsen ison kupin kaakaota, keittiön nojatuolin ja monta tuntia aikaa yöstä ja silti uskon, että lopputuloksena on vain entistä suurempi vitutus.
Ja kyllä se on pakko ainakin kerran elämässä värjätä hiuksensa sateenkaaren väreihin.
Nyt sille vain oli entistä otollisempi ajankohta.
Peace and love immeiset. Yrittäkää nyt edes sietää toisianne.
(Ja oksennelkaa tänä viikonloppuna alkoholin sijaan sateenkaaria.)
Edit.
Aattelin nyt vielä jakaa tämä minua ainakin suuresti huvittaneen haastattelun. Pääsette siihen tästä.
Jes<3 hyvä blogi
VastaaPoistaHihi kiitos <3
VastaaPoista