Tälläisillä mietteillä alkoi meikän maanantaiaamu. Ennen yliopistoelämää minusta tuntui, että yritin elää jonkinnäköisessä kuplassa. Ei niin, ettenkö olisi tiennyt mitään maailman menosta vaan siten, etten suostunut hyväksymään niitä faktoja mitä tiesin. Vuosi sitten aloitettuani vaatesuunnittelijan opinnot minun oli pakko kohdata näitä faktoja ja oppia hyväksymään ne. Ei siksi, että yliopistossa opiskeltaessa kannattaa muutenkin avartaa vähän näkemyksiään ja tutustua faktoihin, vaan myös siksi, että minä opiskelen alaa, joka on suurimmalta osin läpimätä. Sen lisäksi että minä hyväksyn totuuden, on tunnustettava, että vastuu tästä maailmasta on meillä kaikilla. Kulutushysteria ja luonnonvarojen tuhlailu on pysäytettävä!
Rajaan vastuunkannon ja ongelmien käsittelyn tekstissäni muoti- ja vaatemaailmaan, jotka ovat minulle henkilökohtaisesti läheisiä. Sen lisäksi että olen tuleva suunnittelija, olen sitä kohderyhmää kenelle suurin osa nykyajan muodista ja vaatetarjonnasta suunnataan - nuori nainen.
Eikö olekin hienoa, kun olet kaupoissa kiertelemässä ja löydät jonkin aivan ihanan vaatteen. Eikä se maksa kuin vaivaiset kymmenen euroa - todellinen löytö siis! Miksei saman tien ostaisi vaikka kaksi, kun halvalla saa? Todellisuus tämän aivan ihanan, halvan vaatteen takana on kuitenkin kaikkea muuta kuin se nopea materialismihekuma. Luulisi, että alhaisen hinta saisi tuntosarvet vipattamaan, mutta harvoin näin tuntuu tapahtuvan. Nämä niin sanotut, halpoja vaatteita myyvät, fast fashion -ketjut, kuten Topshop, Gina Tricot, H&M, Zara, pitävät kulutuksen tasaisena ja myynnin voitokkaana, tuottamalla jatkuvasti uutuuksia. Catwalkeilta tuttu kahden sesongin vaihtuvuus ei toimi ketjuvaateliikkeissä. Nämä kun tuottavat uusia sesonkeja 12 vuodessa eli kauppoihin tulee uuden sesongin vaatteita joka kuukausi.
"Mutta hei jee, uusia kivoja vaatteita, mun pitikin löytää jotain uutta ensviikon kissanristijäisiin, kun koko muu vaatekaappi on jo niin nähty!" Voihan tuon asian näinkin nähdä, mutta omaa ilakointiani häiritsee se tosiasia, että 145 000 tonnia tekstiilejä päätyy kaatopaikalle joka vuosi. Nii-in, kun se vanha vaate on jo niin nähty, esimerkiksi hajonnut toisessa pesussa, päätyy se muiden kaltaistensa kanssa kierrätykseen tai kaatopaikalle. On huomion arvoista, ettei luku ole mikään maailmanlaajuinen otanta, vaan sisältää pelkästään määrän, joka tuotetaan pelkästään Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Siitä voi jokainen sitten itse päätellä kuinka paljon loput, eli noin 6 979 600 000 ihmistä, heittää kledjujaan kaatopaikalle ja kuinka paljon tuon muun maailman tehtaatkin synnytävät tekstiilijätettä.
Vaikka olisikin kyse luonnonkuidusta, ne sisältävät niin paljon kaikkia kemiallisia, vaikeasti hajoavia aineita ettei tekstiilijäte sieltä kaatopaikoilta mihinkään maadu. Puhumattakaan kaikista vaatteisiin käytetyistä, myrkyllisistäkin kemikaaleista, jotka tätä kautta päätyvät luontoon. Tai siitä että ylipäätään sekajätteen mukana kaatopaikalle päätyvän maatuvan jätteen metaanipäästöt ovat mittavia.
Minusta on todella loistavaa, että monet ihmiset kierrättävät vanhoja tekstiilejään myymällä kirpputorilla, viemällä keräyslaatikkoon tai muihin tekstiilien keräyspisteisiin. Vanhat tekstiilit voidaan kierrättää suht' tehokkaasti ja erilaisin menetelmin valmistamalla vanhoista kankaista uusia (koskee niin luonnonkuituja kuin synteettisiä materiaaleja) sekä hyödyntämällä niitä energiantuotannossa. Miksi kuitenkin edelleen noin 75 prosenttia tekstiilijätteistä päätyy kaatopaikoille?
Minusta on kyseenalaista, että esimerkiksi H&M vastaanottaa kaikkea tekstiilijätettä, lahjoittaakseen sitä vastaan lahjakortteja omaan liikkeeseensä. Tekstiilien kerääminen on itsessään hyvä idea, mutta ympyrä sulkeutuu annettaessa lahjakortteja, jotka voidaan käyttää tukemaan uuden tekstiilijätteen tuotantoa. Kukaan ei pakota käyttämään lahjakortteja, mutta niin sanotun "ilmaisen rahan" houkutus on suuri. Kämppikseni kertoi hänelle sattuneesta tapauksesta, kun hän oli vienyt pussillisen ystävänsä vanhoja vaatteita H&M-liikkeeseen. Tarjottaessa edellämainittua lahjakorttia hän kieltäytyi vedoten kulutustottumuksiinsa, joihin kyseinen liike ei kuulu, ei hänen vastusteluaan hyväksytty. Lahjakortti tyrkyttämällä tyrkytettiin hänelle. Lensi lopulta sitten roskiin kyseinen paperilipuke.
Vaateteollisuuden kierous ja voitontavoittelu eivät kuitenkaan lopu nopeaan vaihtuvuuteen. Miten voimme yksilöinä tähän vaikuttaa? Vai voimmeko? Ovatko muoti ja uudet vaatteet välttämättömyys ja miksi?
Tämä postaus on minulle ensimmäinen laatuaan. Aihealue on laaja, joten päätin jakaa teeman osa-alueisiin, joiden yhteydessä jaan tietoa höystettynä omalla ajatuksenjuoksullani. Toivon kirjoitusteni herättävän keskustelua, sillä aihe koskettaa meistä jokaista.
Jakakaa siis ajatuksianne tästä aiheesta - olis super jees!
Ja lopuksi pyydän hartaasti jokaista tämän lukenutta jatkossa kiikuttamaan ylimääräiset rättinne ja lumppunne kierrätettäviksi, ellette niin jo tee.
Miten te itse koette jatkuvasti vaihtuvan vaatetarjonnan vaikuttavan kulutuuksenne? Vai ettekö koe sen vaikuttaneen ollenkaan?
Peace and love immeiset sekä hyvää yötä!
.
